Tappiosta huolimatta valoisampaa
21.9.2020 9:45 Uutisointi / M1 Edustus

Ei voittoa Turusta

Puimureiden harjoituspelikausi tuli valmiiksi, kun TPS:n A-juniorit voittivat Kupittaan palloiluhallissa lauantaina pelatun ottelun maalein 9-5. Tappiosta huolimatta pelissä oli paljon hyvääkin.

- Pelasimme kauden tähän asti parasta peliämme 50 minuuttia, mutta edelleen ongelmia tulee siinä kohdassa, kun peli pitäisi ratkaista. Emme tavallaan ole vielä olleet valmiita voittamaan, vaikka välähdyksiä potentiaalista onkin nähty. Alku oli heikompaa, mutta sen jälkeen hallitsimme peliä, vaikka hyökkäyspään onnistumiset jäivätkin vielä odotuttamaan itseään sarjapeleihin. TPS:lle annoimme vastaavasti melko halvalla maaleja ja tämä tietysti syö energiaa omasta tekemisestä, Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen kommentoi pelin jälkeen.

Vaikkei neljästä harjoitusottelusta ainuttakaan voittoa saatukaan puristettua, saatiin niistä kuitenkin lisätietoa joukkueen pelillisistä puutteista ja näitä nyt tulevan kahden viikon aikana lähdetään kehittämään toivottuun suuntaan, jotta sarjan avauspelissä ollaan parempia kuin nyt. Treenipeleissä oli mukana kaiken kaikkiaan jopa 30 pelaajaa, joista sitten lähdetään hakemaan sarjaan sopivaa koostumusta. Kaikki mahdolliset pelaajat eivät vielä edes olleet mukana pelillä.

- Varmasti tulee vielä uusia kavereitakin mukaan. Kilpailutilanne on hyvä. Nytkin mukana olivat 04-syntyneet pelurit Matias Koski ja Eemil Isolauri, jotka molemmat esiintyivät varsin mainiosti. Isolauri teki pari maaliakin ja Koski veti pakin paikalla varsin ennakkoluulottoman ja lupaavan esityksen.


   
Lisää uutisia
A-tytöt
«  Lokakuu   »