F-tytöillä harjoituspelejä
10.10.2020 20:51 Uutisointi / F-tytöt

Harjoituspeli Hirvensaloa vastaan.

Kausi on pyörähtänyt mukavasti liikkeelle F-tytöillä. Tyttöjä on riittänyt harjoituksissa ja uutta kautta odotetaan innolla alkavaksi. Ensimmäinen koetus onkin lauantaina 31.10 kun sarja nytkähtää käytiin Korttelliliigan kilpasarjassa. Kovin monipuolisesti ei vastustajia tule vastaan, vaan suurinosa peleistä pelataan Fbc Turkua vastaan.

Korona näkynyt sen verran tyttöjen harjoituksissa, että ollaan syksyn aikana päästy harjoittelemaan vain kerran viikossa kun koulun salivuoro oli pois käytöstä. Tämähän ei meitä lannistanut vaan ehdittiin hankkimaan toinen harjoitusvuoro Mietoisten Maamiesseurantalolta kun sitten päättivätkin avata koulun ovet uudelleen. No ollaan seuraavaksi heti viisaampia ja tiedetään mistä saadaan harjoituspaikka.

Kaksi viimeistä perjantaita ollaankin oteltu harjoituksen vuoksi Hirvensalon ja Maskun F-tyttöjä vastaan. Kummatkin ottelut hoidettiin hienosti kotiin, mutta harjoiteltavaakin tietysti löytyy vielä rutkasti. Näillä sanoilla ja kuvilla lähdetään uuteen kauteen ilolla :)



   
Lisää uutisia
C-tytöt 2
«  Marraskuu   »