Sarjakärki nurin HaNilla
14.12.2021 9:37 Uutisointi / Pääsivusto

Ehjällä esityksellä kolme pistettä

SBS Wirmon miesten edustusjoukkue nappasi itselleen maukkaan pikkujoulupaketin HaNi-Hallissa, kun se onnistui tasapainoisen esityksen jälkeen kaatamaan suvereenin sarjakärjen HIFK:n lukemin 6-3 (2-2, 1-1, 3-0).

HIFK oli kauden avausottelussa Helsingissä tiukkojen vaiheiden jälkeen parempi maalein 8-4. Silloin ottelun ehdottomana kapellimestarina hääräili lohkon pistepörssiä koko kauden johtanut Tom Strömsten, joka iski taululle tehot 3+2. Wirmon selkeänä tavoitteena olikin puolustuspään terävöittäminen ja samalla erityisesti vastustajan tehokkaan ykkösketjun pimentäminen.

Avauserässä ei aivan tavoitteessa onnistuttu. Muutamasta pallonmenetyksestä tai virheestä kokenut HIFK pääsi kääntämään peliä maalipaikoille ja kympin kohdalla taululla olikin 0-2 vierasjohto. Wirmo pääsi kuitenkin itsekin seuraavien minuuttien aikana maalintekoalueille ja Nooa Laurilan sekä Kasper Kulmalan maaleilla tasoittamaan pelin jo ennen erätaukoa. Maalissa tällä kertaa pelannutta Elmeri Laaksoa kohti ammuttiin erässä vain 5 laukausta eli puolustaminen oli loppujen lopuksi päävalmentaja Seppisen toivomalla tasolla.

Toisessa erässä molemmat joukkueet osuivat kertaalleen. Ottelun puolivälin ylityttyä tehopuolustaja Henri Hakala ampui ylivoimalla wirmolaiset johtoon ja erän viimeisellä minuutilla pisterohmu Tom Strömsten nappasi toisen syöttöpisteensä tarjoiltuaan Mikko Sipilälle maalipaikan, josta entinen liigamies ei erehtynyt. Myös toiselle erätauolle siirryttiin siis tasatilanteessa.

Päätöserää tahkottiin pitkään tasaisissa merkeissä. Lopulta nelisen minuuttia ennen päätössummeria loukkaantumisensa jälkeen kentälle palannut Valtteri Sainio pääsi iskemään Timi Kosken esityöstä kotijoukkueen jälleen johtoon. Puolitoista minuuttia myöhemmin HIFK-valmennus turvautui aikalisään ja otti perinteiseen malliin maalivahdin pois hakien tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Tasoituksen sijaan nähtiin tauoltaan kentälle palanneen pallotaituri Henrik Rossin avausmaali, jonka hän pallonriiston jälkeen uitti vastustajan tyhjään rysään. Rehti minuutti ennen loppua HIFKin kiri tyrehtyi lopullisesti mailan painamisesta tuomitun jäähyn myötä ja lopulta Eemil Isolauri pääsi niittaamaan loppunumerot ylivoimalla tyhjään maaliin.

  • Hyvä peli taas kaikilta. Olemme pikkuhiljaa saaneet joukkuepelaamista uomiinsa ja se näkyy paitsi kentällä, myös tulostaululla, kommentoi omiensa otteisiin varsin tyytyväinen päävalmentaja Petri Seppinen.

Seppinen oli tyytyväinen myös aivotärähdyksestä toipuneen Elmeri Laakson maalivahtipeliin sekä Valtteri Sainion ja Henrik Rossin paluisiin pelikentille.

  • Olemme pelanneet mainiota loppusyksyä ja SB Vantaan kohtaamisen jälkeen voimmekin hyvillä mielin kääntää katseet kevään peleihin. Sarja on odotetun tasainen ja kyllä HIFK mielestäni on sarjakärjessä ihan syystä. Ovat olleet syksyllä sarjan paras joukkue. Nytkin saatiin hieno salibandypeli heitä vastaan, Seppinen sanaili.

Ennen joulua Wirmolla on siis vielä tulevana viikonloppuna edessään vieraspeli sarjakakkosta SB Vantaata vastaan.


   
Lisää uutisia
Salibandyseura Wirmo Ry
«  Tammikuu   »
Kategoriat