D-tytöille kultaa!
9.4.2019 19:23 Uutisointi / D-tytöt

Kauden 2018-19 D-tyttöjen Länsirannikon ja Sisä-Suomen kultamitalistit

SBS Wirmon D-tytöille aluesarjan mestaruus!

Viime viikonloppuna SBS Wirmon D-tytöt suuntasivat Ylöjärvelle Länsirannikon ja Sisä-Suomen alueloppuhuipentumaan. Tytöt sijoittuivat eliittisarjassa neljänneksi, joten mitalipeleihin päästäkseen piti voittaa lauantain molemmat karsintapelit.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui tuttu SB Naantalin joukkue. Pukuhuoneessa oli aistittavissa jännitystä. Tiedossa oli, että vain voitolla pelit jatkuvat. Ensimmäinen erä oli hermostunutta pelaamista ja lisäksi Naantali onnistui erän viimeisellä minuutilla maalin teossa. Toiseen erään tytöt tekivät pelillisen ryhtiliikkeen ja maalihanat aukesivat. Pelin lopputuloksena oli 4-1 voitto.

Ylöjärven liikuntakeskuksen käytävillä raikui Mynämäki humppa, kun tytöt tulivat alkulämmöltä itseluottamusta uhkuen kohtaamaan päivän toisen ottelun vastustajan, uuden tuttavuuden hämeenlinnalaisen Steelersin. Tässäkin ottelussa vastustaja meni johtoon, mutta siihen heidän maalinsa sitten jäivätkin. Wirmon tytöt tekivät laajalla rintamalla maaleja ja summerin soidessa taululla komeili 7-1 voittolukemat.

Majoitusongelmien vuoksi matkasimme lauantai-illalla kotiin. Kotona ehdittiin vain käydä nukkumassa ja edestakaisilla bussimatkoilla keräämässä lisää yhteishenkeä seuraaviin koitoksiin. Tunnelma oli kohdillaan bussin takaosan ison pöydän ympärillä. Tytöt olivat asennoituneet antamaan kaikkensa päivän mitalipeleissä, eikä edes lauantain pelit tuntuneet painavan jaloissa.

Sunnuntain mitalipeleihin saimme lähteä rennosti pelaamisesta nauttien. Välierässä vastustajaksi tuli FBC Turku. Kaikki kauden aikana heitä vastaan pelatut keskinäiset ottelumme olivat päättyneet osaltamme niukkoihin tappioihin. Lauantain hyvien pelien siivittämänä tytöt jatkoivat hyviä otteitaan myös tässä ottelussa. Tytöt olivat päättäneet, että finaaliin mennään. He kamppailivat loppuun asti, karvasivat, peittivät, katkoivat vastustajien hyökkäyksiä, haastoivat pallollisena vastustajia, hyökkäsivät ja viimeisenä lukkonamme maalin suulla Emmi otti lukemattoman määrän upeita koppeja. Ottelussa joukkueet tekivät vuorotellen maaleja ja varsinainen peliaika päättyi tasan 2-2. Tiedossa oli 10 minuutin jatkoaika ja mahdollinen rangaistuslaukauskilpailu. Tässä vaiheessa katsomossa jännitys oli liikaa muutamalle vanhemmalle. Ajassa 53.19 halli repesi liitoksistaan, kun Fiona läpiajon päätteeksi nosti pallon kylmän viileästi FBC:n maalivahdin ylitse ja Wirmon tytöt finaaliin!

Finaalivastustaja oli Classic Red. Runkosarjassa hävisimme heille yhden ottelun niukasti ja toisessa kohtaamisessa pelasimme salibandyyn harvinaisen 0-0 tasurin. Asetelma finaaliotteluun oli siis kutkuttava. Ensimmäinen erä oli maaliton ja toisessa erässä molemmat tekivät yhden maalin. Classic painosti, mutta Wirmon tytöt puolustivat uhrautuvasti ja kerta toisensa jälkeen Classicin pelaajat saivat todeta Emmin veräjän vartijana vetävän pidemmän korren koppaamalla palloja varmasti. Classicilla oli kaksi ylivoimaakin, jotka eivät tuottaneet heille tulosta. Wirmolle suotiin yksi ylivoimamahdollisuus kolmannen erän lopussa, kun reilu kaksi minuuttia oli peliaikaa jäljellä. Harjoiteltu ylivoimakuvio tuotti tulosta ajassa 43.59, kun Roosan vastustamaton ”putoava lehti” upposi verkon perukoille. Viimeisen peliminuutin aikana Classic yritti vimmatusti tasoitusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Wirmo vei siis mestaruuden 2-1 voitolla!


   
Lisää uutisia
Salibandyseura Wirmo Ry
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Kategoriat