Edustuksen kärsivällisyys palkittiin
4.11.2019 10:39 Uutisointi / M1 Edustus

Antti Vuorinen pisterohmuna

Vaikkei SBS Wirmon miesten edustusjoukkueen ottelu Turussa FBC 2:n vieraana lähtenytkään kovin sujuvasti liikkeelle, onnistui joukkue nappaamaan selkeän 5-13 (2-3, 1-2, 2-8) voiton.

Otteoun alku ei suuria luvannut. Peli ei ollut ehtinyt edes kunnolla alkamaan, kun palloa jo kaivettiin Joni Lehtisen vartioimasta Wirmo-maalista. Puolen minuutin kohdalla tullut avausmaali saatiin kuitenkin kuitattua jo 14 sekunnin kuluttua, kun Valtteri Sainio pääsi nostelemaan pallon melko rauhassa FBC-nuottaan ja peli pääsi tavallaan alkamaan uudestaan alusta.

Askelmerkit olivat selvät. FBC pudotti puoleen kentään puolustaen tiiviisti omaa aluettaan ja Wirmo oli pallossa pyrkien avaamaan vastustajan muodostelmaa. Vielä ensimmäisessä erässä ei wirmolaisten ajatus ja kärsivällisyys aivan riittänyt järkevien pitkien hyökkäysten mylläämiseen, mutta pari kertaa pallo silti maaliin saatiin. Kun turkulaiset onnistuivat vastahyökkäyksistään kertaalleen, päästiin erätauolle 2-3 vierasjohdossa.

Toisessa erässä wirmolaisten peli parani, mutta turkulaismuurin murtaminen oli yhä vaikeaa. Molemmissa päissä saatiin kyllä jo runsaasti laukauksia maalia kohti, mutta itse maalien tekeminen oli vielä nihkeää. Wirmon Juhani Niemi sai korkeasta mailasta kasvoihinsa ja joutui jättämään pelin kesken, mutta rangaistusminuutteja tilanteesta ei tuomittu. Elmo Kylänpää otti Niemen paikan ja Wirmo pääsi näin jatkamaan peliä kolmella täydellä ketjulla. Erän maalit menivät 2-1 Wirmolle ja näin ollen tauolle lähdettiin 3-5 vierasjohdossa.

Päätöserässä tappioasemassa ollut kotijoukkue joutui avaamaan pelaamistaan ja Wirmo käytti ilmaantuneen lisätilan hyödykseen siekailematta naputtaen erään lopulta peräti kahdeksan maalia. Vaikka FBC 2 saikin pari lohtuosumaa, ei loppunumeroissa 5-13 ole juuri seliteltävää. Wirmon maalimylly käynnistyi vasta päätöserässä, mutta jo kolmannen kerran tällä kaudella joukkue pääsi napsuttelemaan kaksinumeroisille. Tällä kertaa ahneimpana pisterohmuna hääräili Antti Vuorinen (4+3), joka samalla nousi lohkon pistepörssin kärkeen. Valtteri Sainio säesti komeasti 2+3 tehoillaan.

  • FBC puolusti alkuun tiukasti ja tyylikkäästi, emmekä tuntuneet saavan heidän pakettiaan avatuksi, mutta maltilla riittävät maalit päästiin iskemään ja lopulta sitten saatiin revittyä melko isokin ero, kommentoi päävalmentaja Petri Seppinen.

Seuraavaksi Wirmo kohtaa Turussa yhden suurimmista ennakkosuosikeista, kun SB Hirvensalon tähtisikermä isännöi kotipeliä SB Areenalla keskiviikkona 6.11.


   
Lisää uutisia
Salibandyseura Wirmo Ry
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Kategoriat